Treffit Varatuille

..

Category

Eroottinen hieronta Rovaniemi

Siheeriopisto pyllyn piiskaus

Sekin oli joku typerä perätön huhu, joka kantautui isän korviin. Isälle eivät selitykset auttaneet ja taas Olin silloin pidempi isääni, käännyin raivoissani hänen kasvojensa eteen ja nostin äijän kauluksesta ilmaan tai siltä se silloin tuntui.

Sähisin hampaideni välistä, että "annappa olla viimenen kerta". Siihen loppui äijän piiskaamiset. Joskus myöhemmin olen palannut aiheeseen ja kysynyt isältäni muistaako hän kyseiset tilanteet.

Joka kerta hän nauraa ja sanoo, että lasken leikkiä, älä nyt hulluja puhu. Monesti niissä tilanteissa päätin mielessäni, etten ikinä tule omia lapsiani piiskaamaan enkä millään tavoin ruumiillisesti heitä kurittamaan ja päätös on ehdoton. Sanoin tulevalle miehelleni, että meillä ei ikinä rankaista lasta tuollaisilla menetelmillä ja onneksi hän oli samaa mieltä. En kuuna päivänä ole lastani edes tukasta tai korvasta ottanut. Puhe on mennyt perille ja nyt saan nauttia kasvatukseni hedelmistä.

Meillä, lapsuuden kodissa asusti koivuniemen herra keittiön oven karmin päällä ja sitä välillä näytettiin, että katsos mikä tuolla on. Isäni noudatti raamatun oppeja, "Ken vihaa lastaan se vitsaa säästää". Emme ole olleet vuosikymmeniin tekemisissä toistemme kanssa, sillä lähes vihaan häntä enkä tunne äijää kohtaan minkäänlaista myötätuntoa.

Olen saanut piiskaa, syyt ovat olleet juurikin noita tottelemattomuuksia, ym. En ole kokenut asiaa epäoikeudenmukaiseksi koskaan. Itse en ole lapselleni piiskaa antanut, enkä todennäköisesti anna. Tuntuu jotenkin ehkä "liioitellulta" rangaistukselta tässä vaiheessa kun lapsi on pieni. Sitä en tiedä, mitä sitten, kun nuo huorittelut ym. Näppäseminen ja nippasu niskatukasta ovat olleet nykyisin välillä käytössä.

Tiedän kaikki nykymielipiteet ruumiillisesta kurituksesta mutta silti olen edelleen sitä mieltä, että jos lasta kasvatetaan lämpimässä ilmapiirissä ja rakkaudella, ei nippasut ym "menetelmät" saa selkään saamisen leimaa lapsen mielessä. Jos taas ilmapiiri kodissa on muutenkin huono ja valta-asema jokalailla vääristynyt, jää lapsuudesta ja siten myös kurittamisesta lapselle kalseat muistot.

Esimerkiksi todin epäillä, näinkö nimimerkki "nainen" esimerkiksi kokee isäsuhteensa huonoksi vain sen piiskaamisen vuoksi Itse sain piiskaa isältäni aina n.

Silloin alkoi tuntua hullulta, että isän edessä piti vetää housut alas, vaikken enää halunnut saunoakaan kuin yksin. Oma tyttäreni sai uhma-iässä pari kertaa piiskaa. Olin siihen aikaan yksinhuoltaja. En piiskannut häntä kovasti, mutta pelkkä piiskan kosketus pyllyllä tuntui jo niin epämiellyttävältä, että turhat kiukuttelut jäivät siihen.

Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin uhata piiskalla, joka hän olisi joutunut itse hakemaan. Nyt 14 vuotiaana hän muistaa kyllä, että on saanut piiskaa pienenä, muttei ole koskaan osoittanut minulle, että se olisi hänen mielestään ollut väärin. Hän käyttäytyi aina hyvin lapsena ja on aina "paheksunut" huonosti käyttäytyviä lapsia.

Nyt hän on normaali teini, muttei ole vielä "haistatellut" tai yrittänyt karata kotoa tms. Välimme ovat todella läheiset, samoin välit isäänsä. En aio edelleenkään antaa tyttäreni "hyppiä silmille" kuten itse tein äitini kanssa tuossa iässä. Koska äitini oli liian heikko puolustautuakseen, en teini-ikäisenä kunnioittanut häntä lainkaan. Nyt aikuisena välimme ovat kuitenkin oikein hyvät. Olen saanut pari kertaa piiskaa takapuolella kädellä, en risusta sekä joskus tukkapöllyä tai luunapin.

Olen ollut lapsena vilkas ja muistan millaisissa tilanteissa näitä kurittamisia sattui. Minua kiellettin niillä kerroilla sanallisesti useita kertoja jatkamasta ilkeydentekoa tms, mutta muistan kuinka usein jatkoin ärsyttävyyteen asti tahallani ilkeilyä. Viimeisenä kurinpalautuksellisena keinona meillä siis käytettiin tuota piiskaamista tai luunapin antamista.

Koen kyllä saaneeni ne "ansaitusti", koska jälkikäteen ajatellen käyttäydyin usein tosiaan ärsyttävyyteen asti huonosti. Enkä kyllä koe mitään traumoja saaneeni. Molempiin vanhempiini on hyvät välit enkä heitä piiskaamisen takia kyllä arvosta yhtään vähemmän.

Omia lapsiani en ole piiskannut, joskus olen antanut tukkapöllyä, jos ei mikään mene perille ja huono käytös vain jatkuu. Ja aiheesta nekin muutamat kerrat tulleet.

Tähän asti on riittänyt puhe ja muut rangaistukset. Olen saanut muutamia kertoja piiskaa ja olen siitä ylpeä. Kehoitan vanhempien myöskin tarvittaessa käyttävän piiskaa, sillä se on rakkautta. Itse sain lapsena pari kertaa piiskaa, ja muistan se nöyryytyksen vieläkin. En voisi koskaan pahoinpidellä millään tavalla omaa lastani, josta on ilman väkivaltaakin kasvanut ihana, hyväkäytöksinen ja koulussa menestyvä nuori.

Minäkään en ole isäni kanssa missään tekemisissä kuten aikaisempikin kirjoittaja; normaali ihminen ei lyö lastaan missään olosuhteissa. Lakikin sanoo , Todellakin olen ylpeä kun sain vitsaa. Kunnioitin vanhempiani ja rakastin heitä. Kuka vitsaa säästää se lastansa vihaa, pitää kyllä paikkansa.

Olen saanut remmistä ja ihan aiheesta oli. Mistään silmittömästä raivohakkaamisesta ei koskaan ollut kyse vaan lähinnä naps naps ja valmis. Nöyryytys oli suurempi kuin kipu. Omille lapsilleni antaisin myös piiskaa jos tarvista ois. Pentuja on monenlaisia ja niin on vanhempiakin..

Alle kymmenvuotiaana sain joskus piiskaa. Syynä oli esim ihan liian pitkälle venynyt kotiintulo. Minkäänlaisia traumoja ei tullut. Pikemminkin lapsen oikeustaju sanoi, että kun rike on tehty ja rangaistus kärsitty, on koko juttu pyyhitty pois. Luulisin, että henkinen väkivalta olisi koskenut paljon enemmän. Minä sain myös muutamia kertoja piiskaa. Ensimmäisen kerran ehkä noin 5 vuotiaana ja viimeisen kerran varmaan n.

Kovin usein en piiskaa saanut, ehkä yhteensä n. Ja todella ansaitsin jokaisen noista kerroista. Kun suutuin vanhemmilleni niin riehuin kuin heikkopäinen, hajoitin ikkunoita talosta ja autosta , kohtelin pienempiä sisaruksiani kaltoin saatoin vaikka lyöda tennismailalla - kovaa , tiputin astioita kaapista lattialle jne. Jälkikäteen olen ajatellut, että olisivat aiemminkin saaneet ojentaa fyysisesti, nyt antoivat minun mennä ehkä liiankin pitkälle välillä raivonpuuskissani.

Sisarukseni eivät saaneet koskaan selkäänsä, eivätkä tehneetkään mitään sellaista että olisivat ansainneetkaan saada. Oma lapsemme on nyt 2 vuotias ja olemme keskustelleet asiasta siihen malliin vaimoni kanssa, että selkään ei annettaisi. Mutta jos samanlaisia tempauksia poika tekee kuin isänsä niin katsotaan pitääkö tilannetta arvioida uudestaan.

Mies, 34 vuotta , Oli minusta aika kummallista ja kamalaa luettavaa, miten noin moni "kypsä aikuinen" voi olla tuota mieltä. Itse elin lapsuuteni jatkuvassa pelossa, kovin monesti isä ei lyönyt, mutta uhkaili jatkuvasti väkivallalla. Se on minusta vain pelkkä heikon ja pahoinvoivan ihmisen merkki. Joka päivä koulusta kotiin meneminen oli todella vastentahtoista, ja kotona piti yrittää olla täysin huomaamaton.

Olen yksi neljästä ja tämä kohdistui lähinnä minuun. Olin varmasti vaativa ja vaikea lapsi, mutta ei lapsi voi olla syyllinen vanhemman pahaan oloon. Itse olen ollut vuosia masentunut, ja yrittänyt käydä monia kertoja terapiassa, mutta en koskaan ole pystynyt sitä loppuun käymään. Mietin joka päivä, mikä saa ihmisen niin käyttäytymään omaa lastaan kohtaan. Edelliseen kirjoittajaan viitaten, jos lapsi noin "riehuu" jne. Kerran ollessani 14 vuotias jäin kiinni tupakoinnista.

Isäni komensi minut autotalliin. Käski kumatumaan työpöytää vasten. Remmi rupesi hyväilemään farkkupeppuani. Päättäväisesti pysyin hiljaa vaikka kipeää teki. Parikymmentä iskua saatuani isäni lopetti sanoen ei tunnu tehoavan. Hän vaihtoi remmin vesiletkun pätkää. Letku rupesi hyväilemään vuorostaan peppuani. Letkun läiske teki kipeää niinpä pokerini petti rupesin itkemään oikeimmin parkumaan. Letkusta sain kymmenen sivallusta. Isäni oli ilmeisesti tyytyväinen kun lopetti sanoen tehosihan se.

Jäin autotallin lopetteleen ikuani ja hieromaan peppuani. Muutamaan päivään pyöräily ei ollut hauskaa. Minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon näistä tapauksista. Silloin luvulla ne kuului asiaan, useimmat kaveri saivat myös tuntuvia kurituksia. Itse en ole saanut koskaan piiskaa, eikä tulisi mieleenikään antaa sitä omille lapsille. Itse olen oppinut hyvät tavat ja kunnioittamaan, arvostamaan äitiäni joka minut yksin kasvatti pienestä pitäen, ja näin ei varmaan olisi jos minua olisi piiskattu.

Äitini kyllä kertoi minulle jo pienenä lapsen oikeuksista, eli tiesin jo silloin piiskaamisen ym olevan väärin.

Se on vanhempien heikkoutta jos ei löydä muita keinoja, joilla pitää kuria. Luunapin taisin joskus saada, mutten ole aivan varma Meillä ei koskaan piiskaa saanut, vaikka kuinka oltiin kiukuteltu.

Saman asian ajoi "tukkapölly". Vanhempani olivat pienenä minulle sen verran autoriteettejä, että pelkkä ajatus heidän suuttumisesta sai useimmin aikeet unohtumaan. Meillä ei tarvinnut pelätä piiskaa eikä muita "rangaistuksia", mutta kuri oli muutoin kova. Pienenä sitä niin harmitti kun muut saivat olla yökylässä ja myöhempään ulkona. Puhuimme äidin kasvatusmetodeista ennen hänen kuolemaansa.

Hän harmitteli, että oliko hänen kasvatuksensa ollut toisinaan liiankin kovaa. Toisaalta -ihan kunnollinen kansalainen minustakin loppujen lopuksi tuli -ja ainakin minulla on vahva tukka! Muistan vain yhden kerran saaneeni piiskaa äitiltä, mutta muistan myös, että tällä kerralla muistelin niitä muita kertoja, eli että tuo kerta ei todellakaan ollut ensimmäinen.

Mutta jostain syystä vain tämä yksi kerta on jäänyt mieleen. Muistan vielä rikoksenkin, olin sotkenut vahingossa valkoisen päiväpeitteen punaisella karamellivärillä Ja traumat ikävä kyllä jäi.

Vielä nykyäänkin, aikuisena ihmisenä tunnen joutuvani "varjelemaan" takapuoltani tilanteissa, joissa joku on minulle hiemankaan vihainen. Tämä on erittäin nöyryyttävä tunne, sillä voin suorastaan tuntea takapuoltani kuumottavan, ikään kuin se vain odottaisi, milloin saan taas piiskaa.

Minusta lapsuudenaikaiset mokaukseni olivat liian pieniä, jotta olisi kohtuullista antaa minun kärsiä niistä loppuelämäni saamieni traumojen muodossa.

Pitäisi varmaan mennä jollekin ammattilaiselle tästä asiasta juttelemaan, mutta jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei hän ehkä pitäisi tätä tarpeeksi suurena juttuna, tai että minä vain liioittelen. Nykyinen äitisuhteeni on huono ja ongelmallinen, mutta sitä en uskalla sanoa, johtuuko tämä piiskauksesta vai ihan vain henkilökemioista. Itse en piiskaa saanut, tukkapöllyä ainoastaan. Ja sitäkin vain jos tein jotain vaarallista, vanhempieni mielestä auktoriteettien mukaan lukien vanhemmat turvallisesta ja verbaalisesta uhmaamisesta ei kuritusta tai piiskaa pidä saada.

Ainoan kerran piiskalla uhattiin kun jäin kiinni kolmannen kerroksen parvekkeilla kiipeilystä. Siihen loppui kiipeilyt, jostain syystä tajusin, että isäni toteuttaisi tarvittaessa uhkauksensa Itse olen samaa kaavaa käyttänyt. Olen tukistanut poikaani, kun on karkaillut parkkeerattujen autojen välistä tielle, vanhinta tyttöäni, kun katoilla kiipeili. Aina ensin olen keskustellut ja varoittanut, vasta jos ei ole puhe tehonnut olen kurittanut. Piiskaa ei ole tarvinnut antaa.

Mielestäni on kuitenkin parempi kurittaa, kuin että jotain pahempaa sattuu, kun lapsi ei omaa parastaan ymmärrä. Pieni kipu on parempi kuin suuri suru Aika mielenkiintoisesti sanoi tuo anomyymi piiskattu. Eli takapuolta kuumottaa vielä aikuisiälläkin, jos joku on vihainen, ihan kuin odottaisi saavansa piiskaa.

Minulla on sama tunne vaikka tapahtumista aikaa yli 35 vuotta. Piiskaa sain muutamia kertoja, aika kevyttä ropsimista joissa häpeän tunne oli kipua suurempi. Tukkapöllyä tuli joskus myös. Sen muistan paljon ikävämpänä kuin piiskaamisen. Piiskaamiseen ehti aina vähän valmistautua, tukkapölly oli enemmänkin pikarangaistus, joka tuli yllättäen.

Sain risusta muutamia kertoja ja muistan sen kivun säärissäni vielä hyvin, vaikka tuskin edes kovasti räpsittiin. Kun olin 6 -vuotias, tuli voimaan laki, jossa lasten fyysinen kuritus kiellettiin. Jos minua edes uhkattiin risuttaa, niin tartuin heti luuriin ja sanoin, et soitan poliisit. En koe, että olisin saanut risutuksesta mitään traumoja. Tosin en ole asiaa juurikaan ajatellut sen enempää, koska se oli siihen aikaan vielä luvulla aika yleinen tapa kurittaa.

Nyt kun asiaa ajattelee, niin ei voi kuin todeta, että olipahan sairaat tavat pitää kuria pienelle lapselle! Semmonen pikkuinen nykäisy, mutta sekin kipu on jäänyt mieleen. Tuntuu hullulta, etten tosiaan edes muista mitä niin pahaa olisin tehnyt, että fyysistä kuritusta olisin ansainnut. Eli tavallaan hukkaan meni nekin "pieksämiset", kun en todennäköisesti ymmärtänyt tehneeni mitään väärää. Alle kouluikäisenä en saanut muistaakseni kertaakaan piiskaa, kouluiässä satunnaisesti ja ala-yläasteen vaihteessa aika useastikin eli vähintään kuukausittain.

Melkein joka kerta oli "ennakoitavissa", eli selkäsaunan uhallakin tein jotain kiellettyä tai annoin tilanteen mennä niin pitkälle, että se johti "puhutteluun". Häpeä vitsan tai remmin noutamisesta ja itse selkäsaunan saamisesta oli lähes joka kerran pahempi rangaistus kuin itse kipu yleensä siis melko kevyellä kädellä ja muodollisesti selkään tuli saatua.

Selkäsaunaa pidin tuohon aikaan tietysti ei-toivottavana mutta asianmukaisena rangaistuksena ja kun lasten ruumiillinen kurittaminen aikoinaan tuli laittomaksi, niin tuolloin murrosikäisenä olin sitä mieltä että tämä laki on ihan älytön.

Jotenkin ristiiriitaista on se, että vaikka ajatus siitä että lyö toista ihmistä, varsinkin lasta, jollain kättä pidemmällä on mielestäni pahoinpitelyä ja tuomittavaa, niin en itse koe tulleeni lapsuudenkodissani "pahoinpidellyksi". Koen jopa pari muuta ilman piiskausta tapahtunutta sanallista nuhtelua traumaattisempana kuin selkäsaunaa. Ihmiset kokee asiat niin eri tavoilla, joillekin yksikin kerta tai pelkkä selkäsaunan uhka on aiheuttanut pitkäkestoiset traumat ja katkeruuden vanhempia kohtaan - En itse halua ottaa omien lasteni kohdalla sitä riskiä, joten parempi jättää lapset piiskaamatta.

Meillä ei fyysistä väkivaltaa suvaittu eikä tarvittu. Äidillä oli jotain vanhanaikaista hallussaan: Toimi ilman käsivarren jatkeita.

En halua puolustella ruumiillista väkivaltaa millään, mutta varsin monelta nykyajan lapselta näyttää jääneen tuo toisten huoritteluasia oppimatta Minä olin aikanaan melkoinen tuittupää enkä uskonut kieltoja ja rajoja kuin piiskan avulla toisinkun siskoni ,joka sai ehkä paristi piiskaa. Itselläni jos nyt muistan ja arvaan niin oiskohan vuosittain saanut kertaa ja 14v sain viimeksi kun tansseista ei tultu sillain kun oli sovittu.

Piiskat haettiin itse ainakun vain oli mahdollista ja vieraat ja tutut ei haitanneet vaan silloin piiskaa sai niiden lähdettyä tai heti kellarissa mutta kuitenkin niin et tiesivät asian hyvin. Ei ole jäänyt mitään traumoja koska ite tiesin saavani piiskaa jos en usko tai puhun noita h-v-alkusia sanoja joten ois voinut välttääkkin mut oli kai hauskaa kylvää niitä suusta ilmoille. Olen omillekkin antanut piiskaa muutamia kertoja mutta en haeta niinkuin ite aikanaan jouduin.

Ois kyl monelle paikallaan vieläkin. Isäni on vanhan kansan "tiukka" kasvattaja joka ei vitsaa säästänyt. Olin neljästä lapsesta ainoa tyttö ja vain minä sain jostain syystä koivuniemen herraa. Oli sen verran ikää, että muistan viimeisten rankaisemisen syyt hyvin. Olin perheemme kiltti-tyttö, joka joutui muiden vähemmän kilttien ystävien pariin ja ns.

Siinä ei selitykset isälle auttaneet vaan kun olin mukana sain piiskaa. Erään kerran pyyhin kirjahyllystä pölyjä, posliininen nukke tippui lattialle ja särkyi.

Taas vessaan ja piskaa. Siis miettikää miten iso tyttö, 13v!!! Sekin oli joku typerä perätön huhu, joka kantautui isän korviin. Isälle eivät selitykset auttaneet ja taas Olin silloin pidempi isääni, käännyin raivoissani hänen kasvojensa eteen ja nostin äijän kauluksesta ilmaan tai siltä se silloin tuntui. Sähisin hampaideni välistä, että "annappa olla viimenen kerta".

Siihen loppui äijän piiskaamiset. Joskus myöhemmin olen palannut aiheeseen ja kysynyt isältäni muistaako hän kyseiset tilanteet. Joka kerta hän nauraa ja sanoo, että lasken leikkiä, älä nyt hulluja puhu.

Monesti niissä tilanteissa päätin mielessäni, etten ikinä tule omia lapsiani piiskaamaan enkä millään tavoin ruumiillisesti heitä kurittamaan ja päätös on ehdoton.

Sanoin tulevalle miehelleni, että meillä ei ikinä rankaista lasta tuollaisilla menetelmillä ja onneksi hän oli samaa mieltä. En kuuna päivänä ole lastani edes tukasta tai korvasta ottanut. Puhe on mennyt perille ja nyt saan nauttia kasvatukseni hedelmistä. Meillä, lapsuuden kodissa asusti koivuniemen herra keittiön oven karmin päällä ja sitä välillä näytettiin, että katsos mikä tuolla on.

Isäni noudatti raamatun oppeja, "Ken vihaa lastaan se vitsaa säästää". Emme ole olleet vuosikymmeniin tekemisissä toistemme kanssa, sillä lähes vihaan häntä enkä tunne äijää kohtaan minkäänlaista myötätuntoa. Olen saanut piiskaa, syyt ovat olleet juurikin noita tottelemattomuuksia, ym. En ole kokenut asiaa epäoikeudenmukaiseksi koskaan. Itse en ole lapselleni piiskaa antanut, enkä todennäköisesti anna. Tuntuu jotenkin ehkä "liioitellulta" rangaistukselta tässä vaiheessa kun lapsi on pieni.

Sitä en tiedä, mitä sitten, kun nuo huorittelut ym. Näppäseminen ja nippasu niskatukasta ovat olleet nykyisin välillä käytössä. Tiedän kaikki nykymielipiteet ruumiillisesta kurituksesta mutta silti olen edelleen sitä mieltä, että jos lasta kasvatetaan lämpimässä ilmapiirissä ja rakkaudella, ei nippasut ym "menetelmät" saa selkään saamisen leimaa lapsen mielessä.

Jos taas ilmapiiri kodissa on muutenkin huono ja valta-asema jokalailla vääristynyt, jää lapsuudesta ja siten myös kurittamisesta lapselle kalseat muistot. Esimerkiksi todin epäillä, näinkö nimimerkki "nainen" esimerkiksi kokee isäsuhteensa huonoksi vain sen piiskaamisen vuoksi Itse sain piiskaa isältäni aina n.

Silloin alkoi tuntua hullulta, että isän edessä piti vetää housut alas, vaikken enää halunnut saunoakaan kuin yksin. Oma tyttäreni sai uhma-iässä pari kertaa piiskaa. Olin siihen aikaan yksinhuoltaja.

En piiskannut häntä kovasti, mutta pelkkä piiskan kosketus pyllyllä tuntui jo niin epämiellyttävältä, että turhat kiukuttelut jäivät siihen. Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin uhata piiskalla, joka hän olisi joutunut itse hakemaan.

Nyt 14 vuotiaana hän muistaa kyllä, että on saanut piiskaa pienenä, muttei ole koskaan osoittanut minulle, että se olisi hänen mielestään ollut väärin. Hän käyttäytyi aina hyvin lapsena ja on aina "paheksunut" huonosti käyttäytyviä lapsia. Nyt hän on normaali teini, muttei ole vielä "haistatellut" tai yrittänyt karata kotoa tms. Välimme ovat todella läheiset, samoin välit isäänsä. En aio edelleenkään antaa tyttäreni "hyppiä silmille" kuten itse tein äitini kanssa tuossa iässä.

Koska äitini oli liian heikko puolustautuakseen, en teini-ikäisenä kunnioittanut häntä lainkaan. Nyt aikuisena välimme ovat kuitenkin oikein hyvät. Olen saanut pari kertaa piiskaa takapuolella kädellä, en risusta sekä joskus tukkapöllyä tai luunapin. Olen ollut lapsena vilkas ja muistan millaisissa tilanteissa näitä kurittamisia sattui.

Minua kiellettin niillä kerroilla sanallisesti useita kertoja jatkamasta ilkeydentekoa tms, mutta muistan kuinka usein jatkoin ärsyttävyyteen asti tahallani ilkeilyä. Viimeisenä kurinpalautuksellisena keinona meillä siis käytettiin tuota piiskaamista tai luunapin antamista.

Koen kyllä saaneeni ne "ansaitusti", koska jälkikäteen ajatellen käyttäydyin usein tosiaan ärsyttävyyteen asti huonosti. Enkä kyllä koe mitään traumoja saaneeni.

Molempiin vanhempiini on hyvät välit enkä heitä piiskaamisen takia kyllä arvosta yhtään vähemmän. Omia lapsiani en ole piiskannut, joskus olen antanut tukkapöllyä, jos ei mikään mene perille ja huono käytös vain jatkuu. Ja aiheesta nekin muutamat kerrat tulleet. Tähän asti on riittänyt puhe ja muut rangaistukset. Olen saanut muutamia kertoja piiskaa ja olen siitä ylpeä. Kehoitan vanhempien myöskin tarvittaessa käyttävän piiskaa, sillä se on rakkautta.

Itse sain lapsena pari kertaa piiskaa, ja muistan se nöyryytyksen vieläkin. En voisi koskaan pahoinpidellä millään tavalla omaa lastani, josta on ilman väkivaltaakin kasvanut ihana, hyväkäytöksinen ja koulussa menestyvä nuori. Minäkään en ole isäni kanssa missään tekemisissä kuten aikaisempikin kirjoittaja; normaali ihminen ei lyö lastaan missään olosuhteissa.

Lakikin sanoo , Todellakin olen ylpeä kun sain vitsaa. Kunnioitin vanhempiani ja rakastin heitä. Kuka vitsaa säästää se lastansa vihaa, pitää kyllä paikkansa. Olen saanut remmistä ja ihan aiheesta oli. Mistään silmittömästä raivohakkaamisesta ei koskaan ollut kyse vaan lähinnä naps naps ja valmis. Nöyryytys oli suurempi kuin kipu. Omille lapsilleni antaisin myös piiskaa jos tarvista ois. Pentuja on monenlaisia ja niin on vanhempiakin.. Alle kymmenvuotiaana sain joskus piiskaa.

Syynä oli esim ihan liian pitkälle venynyt kotiintulo. Minkäänlaisia traumoja ei tullut. Pikemminkin lapsen oikeustaju sanoi, että kun rike on tehty ja rangaistus kärsitty, on koko juttu pyyhitty pois.

Luulisin, että henkinen väkivalta olisi koskenut paljon enemmän. Minä sain myös muutamia kertoja piiskaa. Ensimmäisen kerran ehkä noin 5 vuotiaana ja viimeisen kerran varmaan n. Kovin usein en piiskaa saanut, ehkä yhteensä n. Ja todella ansaitsin jokaisen noista kerroista. Meillä ei koskaan piiskaa saanut, vaikka kuinka oltiin kiukuteltu. Saman asian ajoi "tukkapölly". Vanhempani olivat pienenä minulle sen verran autoriteettejä, että pelkkä ajatus heidän suuttumisesta sai useimmin aikeet unohtumaan.

Meillä ei tarvinnut pelätä piiskaa eikä muita "rangaistuksia", mutta kuri oli muutoin kova. Pienenä sitä niin harmitti kun muut saivat olla yökylässä ja myöhempään ulkona.

Puhuimme äidin kasvatusmetodeista ennen hänen kuolemaansa. Hän harmitteli, että oliko hänen kasvatuksensa ollut toisinaan liiankin kovaa. Toisaalta -ihan kunnollinen kansalainen minustakin loppujen lopuksi tuli -ja ainakin minulla on vahva tukka! Muistan vain yhden kerran saaneeni piiskaa äitiltä, mutta muistan myös, että tällä kerralla muistelin niitä muita kertoja, eli että tuo kerta ei todellakaan ollut ensimmäinen.

Mutta jostain syystä vain tämä yksi kerta on jäänyt mieleen. Muistan vielä rikoksenkin, olin sotkenut vahingossa valkoisen päiväpeitteen punaisella karamellivärillä Ja traumat ikävä kyllä jäi.

Vielä nykyäänkin, aikuisena ihmisenä tunnen joutuvani "varjelemaan" takapuoltani tilanteissa, joissa joku on minulle hiemankaan vihainen. Tämä on erittäin nöyryyttävä tunne, sillä voin suorastaan tuntea takapuoltani kuumottavan, ikään kuin se vain odottaisi, milloin saan taas piiskaa. Minusta lapsuudenaikaiset mokaukseni olivat liian pieniä, jotta olisi kohtuullista antaa minun kärsiä niistä loppuelämäni saamieni traumojen muodossa.

Pitäisi varmaan mennä jollekin ammattilaiselle tästä asiasta juttelemaan, mutta jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei hän ehkä pitäisi tätä tarpeeksi suurena juttuna, tai että minä vain liioittelen. Nykyinen äitisuhteeni on huono ja ongelmallinen, mutta sitä en uskalla sanoa, johtuuko tämä piiskauksesta vai ihan vain henkilökemioista. Itse en piiskaa saanut, tukkapöllyä ainoastaan.

Ja sitäkin vain jos tein jotain vaarallista, vanhempieni mielestä auktoriteettien mukaan lukien vanhemmat turvallisesta ja verbaalisesta uhmaamisesta ei kuritusta tai piiskaa pidä saada. Ainoan kerran piiskalla uhattiin kun jäin kiinni kolmannen kerroksen parvekkeilla kiipeilystä. Siihen loppui kiipeilyt, jostain syystä tajusin, että isäni toteuttaisi tarvittaessa uhkauksensa Itse olen samaa kaavaa käyttänyt.

Olen tukistanut poikaani, kun on karkaillut parkkeerattujen autojen välistä tielle, vanhinta tyttöäni, kun katoilla kiipeili. Aina ensin olen keskustellut ja varoittanut, vasta jos ei ole puhe tehonnut olen kurittanut. Piiskaa ei ole tarvinnut antaa. Mielestäni on kuitenkin parempi kurittaa, kuin että jotain pahempaa sattuu, kun lapsi ei omaa parastaan ymmärrä.

Pieni kipu on parempi kuin suuri suru Aika mielenkiintoisesti sanoi tuo anomyymi piiskattu. Eli takapuolta kuumottaa vielä aikuisiälläkin, jos joku on vihainen, ihan kuin odottaisi saavansa piiskaa. Minulla on sama tunne vaikka tapahtumista aikaa yli 35 vuotta. Piiskaa sain muutamia kertoja, aika kevyttä ropsimista joissa häpeän tunne oli kipua suurempi.

Tukkapöllyä tuli joskus myös. Sen muistan paljon ikävämpänä kuin piiskaamisen. Piiskaamiseen ehti aina vähän valmistautua, tukkapölly oli enemmänkin pikarangaistus, joka tuli yllättäen. Sain risusta muutamia kertoja ja muistan sen kivun säärissäni vielä hyvin, vaikka tuskin edes kovasti räpsittiin. Kun olin 6 -vuotias, tuli voimaan laki, jossa lasten fyysinen kuritus kiellettiin. Jos minua edes uhkattiin risuttaa, niin tartuin heti luuriin ja sanoin, et soitan poliisit.

En koe, että olisin saanut risutuksesta mitään traumoja. Tosin en ole asiaa juurikaan ajatellut sen enempää, koska se oli siihen aikaan vielä luvulla aika yleinen tapa kurittaa. Nyt kun asiaa ajattelee, niin ei voi kuin todeta, että olipahan sairaat tavat pitää kuria pienelle lapselle!

Semmonen pikkuinen nykäisy, mutta sekin kipu on jäänyt mieleen. Tuntuu hullulta, etten tosiaan edes muista mitä niin pahaa olisin tehnyt, että fyysistä kuritusta olisin ansainnut. Eli tavallaan hukkaan meni nekin "pieksämiset", kun en todennäköisesti ymmärtänyt tehneeni mitään väärää. Alle kouluikäisenä en saanut muistaakseni kertaakaan piiskaa, kouluiässä satunnaisesti ja ala-yläasteen vaihteessa aika useastikin eli vähintään kuukausittain. Melkein joka kerta oli "ennakoitavissa", eli selkäsaunan uhallakin tein jotain kiellettyä tai annoin tilanteen mennä niin pitkälle, että se johti "puhutteluun".

Häpeä vitsan tai remmin noutamisesta ja itse selkäsaunan saamisesta oli lähes joka kerran pahempi rangaistus kuin itse kipu yleensä siis melko kevyellä kädellä ja muodollisesti selkään tuli saatua. Selkäsaunaa pidin tuohon aikaan tietysti ei-toivottavana mutta asianmukaisena rangaistuksena ja kun lasten ruumiillinen kurittaminen aikoinaan tuli laittomaksi, niin tuolloin murrosikäisenä olin sitä mieltä että tämä laki on ihan älytön.

Jotenkin ristiiriitaista on se, että vaikka ajatus siitä että lyö toista ihmistä, varsinkin lasta, jollain kättä pidemmällä on mielestäni pahoinpitelyä ja tuomittavaa, niin en itse koe tulleeni lapsuudenkodissani "pahoinpidellyksi". Koen jopa pari muuta ilman piiskausta tapahtunutta sanallista nuhtelua traumaattisempana kuin selkäsaunaa. Ihmiset kokee asiat niin eri tavoilla, joillekin yksikin kerta tai pelkkä selkäsaunan uhka on aiheuttanut pitkäkestoiset traumat ja katkeruuden vanhempia kohtaan - En itse halua ottaa omien lasteni kohdalla sitä riskiä, joten parempi jättää lapset piiskaamatta.

Meillä ei fyysistä väkivaltaa suvaittu eikä tarvittu. Äidillä oli jotain vanhanaikaista hallussaan: Toimi ilman käsivarren jatkeita. Itsellä ei ole onnistunut ihan yhtä "hyvin", oman tyttären kanssa lepsummat periaatteet, mutta väkivallattomuuden aatteen olen omaksunut ja allekirjoittanut. Hyvä homma, että voin olla sinulle anonyymi piiskattu vertaistukena. Kai se tunne on jäänyt alitajuntaan. Eihän sitä kuitenkaan kukaan tiedä, että itsellä on sellainen tunne välillä.

Millä tavalla sinusta tuntuu, että tämä tunne pahenee? Kiva kun kirjoitit taas. En sitten tiedä, että kiinnitänkö tähän asiaan nykyään vain entistä enemmän huomiota hyvin mahdollista! Ennen en niin ajatellutkaan koko juttua, vaikka kylläpä tämä trauma tietysti on aina ollut.

Eikähän tätä tosiaan voi ulospäin huomata, mutta silti soisin tästä eroon pääseväni. Se on lähinnä se nöyryytyksen tunne, mikä niin vahvana tuohon liittyy. Sitä tunnetta vihaan yli kaiken. Onko tämä ollut sulle mikään varsinainen ongelma koskaan? Oletko puhunut asiasta kellekään? Mietin sitäkin, että onko tästä mahdollista päästä koskaan mitenkään eroon vai pitäisikö tämä vain yrittää hyväksyä. En ole puhunut tästä kenenkään kanssa.

Onhan niitä elämässä isompiakin ongelmia ja onkin. Nöyryytyksen tunne se nimenomaan on mikä tähän liittyy. Pitäisi silloin niin kuin heti totella toista. Itse teen silloin niin, että tietoisesti ajatten jotain muuta, että tämä ei häiritse ja jäisi sivuun. Tästä asiasta tulee muuten mieleen Pavlovin koirakoe.

: Siheeriopisto pyllyn piiskaus

Siheeriopisto pyllyn piiskaus Hairy pussy blog erotiikka tube
Escorts tampere seksi chat Thai ilmainen pano
ETURAUHAS ORGASMI SEURAA NETISTÄ Sex when massage poppers turku
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu. Emme ole olleet vuosikymmeniin tekemisissä toistemme kanssa, sillä lähes vihaan häntä enkä tunne äijää kohtaan minkäänlaista myötätuntoa. Hae vain otsikoista Jäsenen nimi: Toisaalta -ihan kunnollinen kansalainen minustakin loppujen lopuksi tuli -ja ainakin minulla on vahva tukka! Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin numeroina, ilman välilyöntejä: Silloin olin yleensä tehnyt jotain "vakavaa", kuten rikkonut ikkunan, kiukutellut lähi-kaupassa tai en tullut heti kutsuttaessa. Koen kyllä saaneeni ne "ansaitusti", koska jälkikäteen ajatellen käyttäydyin usein tosiaan ärsyttävyyteen asti huonosti.

1 Comment

Leave a Reply

/

© 2018 Treffit Varatuille

Theme by Anders Norén